About / minusta

Kristiina Soini-Salomaa

MAKING FUTURES – TEHDÄÄN TULEVAISUUTTA

Tulevaisuus odottaa meitä. Mitä meidän pitäisi tehdä?
Meidän pitäisi tehdä se yhdessä.

Työskentelen muotoilun TKI-johtajana Lahden ammattikorkeakoulussa tehtävänä kehittää käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa, integroivaa pedagogiikkaa ja opiskelijayrittäjyyttä monialaisessa toimintaympäristössä. Muotoilun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta tarkoittaa muotoilun hyödyntämistä laaja-alaisesti yhteiskunnan eri toimintojen, yritysten liiketoiminnan ja korkeakoulun osaamisen kehittämisessä. Muotoilun TKI-toiminnan keskeisiä teemoja ovat Käyttäjälähtöinen teollinen muotoilu, Palveluiden ja toimintaympäristöjen muotoilu, Ennakoiva muotoiluosaamisen ja -yrittäjyyden kehittäminen ja Tiedon visualisointi ja käyttöliittymäsuunnittelu.

Olen myös  tulevaisuustyöskentelyyn ja luoviin aloihin erikoistunut asiantuntija ja valmentaja. Ammatillinen tulevaisuusohjaus koulutuspolkujen kaikissa vaiheissa on osaamiseni ja tutkimukseni painopisteitä. Olen erikoistunut myös luovien alojen toimijoiden valmentamiseen ja koulutukseen sekä toimialat ylittävien innovaatioiden kehittämiseen.

 Tutkimusta, kehittämistä ja opetusta seuraavista teemoista:

  • Ammatillinen osaaminen ja ammatillinen tulevaisuusohjaus
  • Muotoiluajattelu ja yhteissuunnittelu
  • Muotoilu- ja käsi- ja taideteollisuusalan koulutus ja yrittäjyys
  • Tulevaisuuksientutkimus ja menetelmät
  • Tulevaisuusverstaat, tulevaisuustyöskentely, Delfoi asiantuntijapaneelit
  • Tutkimusstrategiat ja laadulliset tutkimusmenetelmät
  • Kehittämishankkeiden suunnittelu ja toteutus

The future is waiting us. What should we do?
We should make it together.

I am a specialist and coach in Future Studies and Creative Industries. I work as a RDI Director, Design in Lahti University of Applied Sciences. My task is to develop user-oriented innovation work, integrative pedagogy and student entrepreneurship in multidisciplinary environments.

The vocational future coaching during lifelong educational paths is one of my development and research areas. I am also specialized on coaching and education in the creative industries. Cross-cutting innovations like creative wellbeing as a recreational activity and empowerment is one of my development areas.

Research, development and lecturing about following themes:

  • Vocational and professional competences, vocational future coaching
  • Design thinking and co-design
  • Design and crafts education and entrepreneurship
  • Futures studies and future working methods
  • Future workshops, Future working, Delfoi expert panels
  • Research design and qualitative research methods
  • Project design and implementation

 

Jätä kommentti